lauantai 19. marraskuuta 2016
Vaahtokarkkimatto
Tein kudontapiirissä pari mattoa, jotka muut kutojat nimesivät vaahtokarkkimatoiksi. No ehkä ne ovat sellaiset. Mattoihin käytin vanhoista lakanoista revittyä kudetta ja trikookudetta. Ne ovat noin 150 cm pitkät ja 80 cm leveät. Kuvassa on vain toinen, koska ne ovat identtiset.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Mustekaloja
Lankavaraston tyhjennyksenä tein muutaman mustekalan, jotka ovat lähdössä Kanta-Hämeen keskussairaalan vastasyntyneiden osastolle. Lankana olen käyttänyt sekä puuvillalankaa että merseroitua puuvillalankaa.
lauantai 5. marraskuuta 2016
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Joulukalenteri
Tein miniän pyynnöstä hänen sisarensa tyttärelle joulukalenterin samalla mallilla kuin tein viime jouluksi hänen omalle tyttärelle eli lapsenlapselleni. Kangas on puuvilla.
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Tumput
Päätin kokeilla saanko tehtyä siilitumput ja tällaiset niistä tuli. Lapsenlapsi ainakin piti näistä.
keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Neulottu huivi
Ostin viime keväänä Turun käsityömessuilta huvilankaa. Lanka oli Katia woody bit, langassa on puuvillaa, akryyliä ja villaa . Siihen oli valmiiksi pujotettu puisia helmiä jotka sitten huivia neulottaessa laitettiin kuvion mukaisesti. Aikaa huivin tekemiseen e mennyt kovinkaan paljon.Huivi lähti heti valmistuttuaan pojantyttären käyttöön.
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Äiti Teresa-peitto
Pitkän ajan projekti valmistui eli sain, lähinnä automatkoilla apukuskin paikalla, neulomiani ruutuja lapsen peittoa varten valmiiksi 48 kpl ja ommeltua ne yhteen peitoksi. Valmiin peiton lähetin SPR:n Tampereen aluevarastoon. Langat peitossa on villaa ja ne on jämälankoja villasukkiin käytetyistä langoista. Peitto on kuvattu kahdessa osassa. mielikuvitusta käyttäen kuvista saa yhden peiton.
tiistai 28. kesäkuuta 2016
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Lasten vaatteita
Turun kädentaitomessuilla tuli ostettua kankaita. Alla muutama jo valmiiksi saatu vaate. Kankaat ovat trikoota.
Tytölle karkinmakuinen jumpsuit.
Vähän tyttömäistä pinkkiä.
Pojalle sinistä, tottakai.
Molemmille omanväriset pipot
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Mustekala
Tein puolivuotiaalle lapsenlapselleni suositun mustekalan puuvillalangasta. Se oli nopea ja helppo tehdä. Työhön käytin puuvillalankaa.
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Kuppikakkuja
Innostuin virkkaamaan lapsenlapsen leikkiin kuppikakkuja. Hän voi sitten tarjoilla niitä "kahvin" kanssa. Lankana olen käyttänyt puuvillalankaa. Leipomalla olisin samassa ajassa tehnyt paljon enemmän, mutta nämä kestävät toivottavasti pidempään.
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Kassikurssin satoa
Tämä meikkipussi on todennäköisesti viimeinen kurssilla valmistamani tuote. Yksi kerta vielä jäljellä ja yksi suunnitelma mielessä, tiedä sitten tuleeko mitään valmista. Kangas on puuvillaa ja vuori sekä päällinen on tehty samasta kankaasta. Lukkolaitteen ompelemisen jälkeen sormet hiukan väsyneet.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
Toiseksi viimeinen kassi
Tuo allaoleva kassi on todennäköisesti toiseksi viimeinen kassikurssin tuote. Kurssipäiviä kun on jäljellä enää kaksi. Vielä aion tehdä meikkipussin. Kassin vuorina on puuvillakangasta. Päällisen materiaalia en oikein tiedä, se ei ole nahkaa vaan jotain tekonahan tapaista. No onneksi pinnan voi tarvittaessa pyyhkiä puhtaaksi.
lauantai 27. helmikuuta 2016
Ostoksilla
Kävin Kirjapörssissä katsomassa minkälaisia kirjoja oli tarjolla, ostaa ei pitänyt, mutta kuinkas kävikään, kaksi kirjaa jostain syystä tarttui mukaani.
Tämän kirjan malleihin voisin käyttää lankakerien loppuja .
Tämä kirja sisältää minulle aivan uudenlaisen tavan tehdä pitsikukkia. Kukat siis tehdään neulalla ja langalla ei siis virkkuukoukulla.
lauantai 20. helmikuuta 2016
Kesäkassi
Kesää odotellessa tein tuolla samaisella kurssilla itselleni kesäkassin. Kangas oli jonkun aikaa jo "marinoitunut" kaapissa. Siitä on kyllä tehty jotain jo aikaisemmin, mutta sitä oli niin paljon, että sain tehtyä tuon kassin.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Kassikurssin satoa
Osallistun kansalaisopiston lyhytkurssille jossa tehdään erilaisia kasseja, pusseja ja nyssyköitä. Tässä ensimmäinen valmis laukkuni. Laukku on tehty metrivetoketjusta. Tähän sitä meni viisi metriä. En ollut aikaisemmin nähnyt tuollaista laukkua, joten halusin ehdottomasti tehdä sen. Opettaja laittoi työn alkuun ja myös päätti sen, joten jos teen toisen samanlaisen niin sen aloitus ja lopetus vaatii harjoittelua.
maanantai 1. helmikuuta 2016
Hypistelymuhvi
Luin jostain lehdestä hypistelymuhveista ja siinä oli myös muhvin teko-ohje. Jäännöskeriä kun löytyy minulta niin päätin tehdä pari muhvia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)