keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Käsityömatka Tallinnaan

Tuli käytyä alkuviikosta Tallinnassa käsityömatkalla. Matkalla käytiin villalankatehtaalla, Karnaluksissa ja useissa kangaskaupoissa. Kävimme myös vierailulla tilkkutaiteilijan ateljeessa. Matkan järjestänyt matkatoimisto on tehnyt aikaisemminkin samanlaisia matkoja joten he tiesivät ostospaikat. Villalankatehdas esimerikiksi on Raasikussa Tallinnan ulkopuolella ja muutamat kangaskaupat olivat myös kauempana keskustasta, mutta kun matkalla on linja-auto mukana niin matkat kauppoihin sujuu ja tavarat voi tuoda autoon ja keräillä ostoksensa vasta kotimaassa. Oheisena kuvia vähäisistä ostoksista kahden päivän ajalta.


Yläpuolella on villalankatehtaalta ostettuja liukuvärjättyä villanlankaa ja alaupuolella on Karnaluksista ostettuja huivi- ja sukkalankoja että se siitä varaston pienentämisestä.



Karnaluksista ja eräästä kangaskaupasta tuli ostettua oheisia askartelu ym tarvikkeita



Ensimmäisen päivän päätteeksi kävimme paikallisen tilkkutaitelijan ateljeessa päiväkahvilla. Hän kertoi miten hän hyödyntää kaikki kankaan osat, olivat ne sitten uusia tai vanhoja, mutta ne käytetään kaikilta osin tilkkutöihin. Ostin hänen tekemänsä tilkkukirjan jotta saisin inspiraation käyttää vanhat miesten paidat, villakangastakit ja farkut tilkkutöihin.



Tuossa kirjassa on monia mielenkiintoisia ideoita kuinka kankaita voi käyttää.


Toisena matkapäivänä kävimme muutamissa kangaskaupoissa, joista tottakai mukaan tarttui kankaita kuinkas muuten.



Tästä kankaasta aion tehdä keittiöpyyhkeitä. Siitä saa keltaisia, violetteja ja harmaita pyyhkeitä.





Näitä kahta ylläolevaa kangasta tulen käyttämään patalapuissa,



Tämän lammaskankaan käyttötarkoitus on vielä vähän epäselvää, mutta kyllä sekin varmaan paikkansa löytää.

Ostin myös kaksi keräilytavaraa kesämökillemme muiden keräilytavaroiden seuraksi.


Kuten kuvasta huomaa niin keräily liittyy mustavalkoisiin lehmiin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistatko, missä kangankaupoissa kävitte? Hienoja kankaita.

Eila kirjoitti...

Kävimme mm. Karnaluksissa, Kangas ja nööpíssä, Tekser Groupilla ja Kadaka selverillä. Kolme viimeksi mainittua ovat Kadaka teen varrella. Lisäksi kävimme Karnaluksin lähellä olevassa kaupassa jonka nime´ä en muista.